Juhlavuotemme 50 v juhlinnan merkeissä jatkuu. Kuluvalla toimintakaudella SVK:n hallituksella on muun muassa pohdittavanaan neljä keskeistä hanketta.

Soukan venekerhon 50 v juhla siirrettiin koronaepidemian vuoksi viime elokuulta kuluvan vuoden elokuun 20. päiväksi. Tullaanko juhlat järjestämään fyysisen tapaamisen merkeissä kuten on suunniteltu, vai hoidetaanko juhlallisuudet jollakin muulla keinoin? Tämä kysymys tulee ratkeamaan vasta lähempänä juhlapäivää. Joka tapauksessa juhlat tuona päivänä järjestetään jossain muodossa! Klobbenin satamassa olevia veneitä pyydetään järjestämään juhlaliputus lipunnostosta aina lipunlaskuun. Juhlassa muistetaan viime toimintavuosina ansioituneita jäseniä Suomen Purjehdus ja Veneilyn seura-ansiomerkeillä ja juhlaan kuuluu myös musiikkia. Mikäli pystymme järjestämään fyysisen tapaamisen paviljongissamme ja sen piha-alueella tulee myös illallisbuffet mahdolliseksi illalliskorttia vastaan.

SVK:n jäsenluetteloa ei ole julkaistu pariin vuoteen. Venekerhomme jäsenet haluavat pitää yhteyttä toisiinsa ja varsinkin vuosikokousten alla keskusteluyhteyden saaminen muihin jäseniin on tärkeää. Hallitus päätti aikanaan poistaa jäsenluettelon vuosijulkaisustamme voimaan tulleen eurooppalaisen GDPR-säännöstön vuoksi. Julkaisuamme on haluttu jakaa kerhomme ulkopuolisille henkilöille kiinnostuksen herättämiseksi venekerhoamme kohtaan. Hallitus on valmistelemassa jäsenluettelon julkaisemista SVK:n nettisivujen suljettuun jäsenosioon. Tämä vaatii kuitenkin GDPR-sääntöjen tulkintaa, mikä on mahdollista ja mikä ei, luetteloon laitettavien tietojen määrittämistä ja luetteloitavien jäsenten suostumusta. Jäsenten suostumukset tullaan keräämään tammikuun 2022 jäsenkyselyssä ja jäsenluettelo määritellyssä muodossaan voitaneen julkaista helmikuussa 2022. Tätä varten hallituksen pitää vielä päivittää nettisivuillamme olevat tietosuojaselosteet.

Venekerhomme hallitus on päättänyt kokeilla uutta jäsenluokkaa – miehistöjäsen. Espoon Veneilyturvallisuusyhdistyksen EVTY:n lopetettua toimintansa, syntyi tarve jäsenyydestä, jolla pienellä kustannuksella voisi osallistua Suomen Purjehdus ja Veneily järjestelmän mukaisille veneilykursseille. Miehistöjäsenhakemuksessa tulee olla yhden SVK:n jäsenen nimi suosittelijana. Miehistöjäsenen oikeudet ja velvollisuudet venekerhossamme ovat samat kuin perhejäsenellä soveltuvin osin. Mikäli miehistöjäsen päättää (veneilykurssinsa jälkeen) liittyä jäseneksi, hyvitetään hänen maksamansa vuosittaiset miehistöjäsenmaksut liittymismaksusta. Miehistöjäsenen vuosijäsenmaksu on 20,00 €, jonka lisäksi hän maksaa veneilykurssista.

Koska Suomenojan talvisäilytysalueen muuttuminen asuntorakentamisen alueeksi kestää vielä ainakin kymmenen vuotta, on hallitus lähtenyt suunnittelemaan pysyvästi paikallaan olevan mastotelineen rakentamista sinne. Mastoteline olisi siirrettävissä toiseen paikkaan sitten jos/kun Suomenojan talvisäilytysmahdollisuus loppuu. Mastotelineen käytöstä tullaan perimään käyttömaksua, joka kattaa rakentamiskulut 10-15 vuoden aikana. Piirustukset ovat valmiit, kiitos Olli Ylipainon, ja rakentamisen kustannusselvittely on parhaillaan meneillään. Lopullisesti hankkeeseen ryhdytään, mikäli venekerhomme talous sen todella sallii.

Hyvää purjehduskauden odotusta toivottaen!


Tero


PS. Muistakaa käyttää SVK:n 50 v juhlaviiriä myös alkavalla purjehduskaudella. Se on herättänyt paljon positiivista huomiota viime kesänä!